Yritys

Mistä meidät on veistetty?

Kunnon puusta ja toteutuneista unelmista. Alussa oli haave: oma talo, koti, jossa riittää tilaa ja on hyvä elää. Silloin mietimme, olisikohan mahdollista toteuttaa haave vanhassa talossa, uskallammeko? Hyppäsimme seikkailuun ja sillä tiellä olemme edelleen! Hirsitalonsiirtoprojektin myötä löytyikin intohimo restaurointitöihin ja hankimme alan koulutusta. Yrityksen perustamisesta lähtien restaurointikohteita on kunnostettu periaatteidemme mukaisesti huolella ja aidosti kohdetta kunnioittaen. Tyytyväisiä asiakkaita on riittänyt."Oiku tuli hieno!” on asiakkaiden kommentti saadessaan vielä enemmän, kuin etukäteen kuvittelivat.

Yli 15 vuoden runsaiden hirsikorjauskokemusten myötä hirren työstäminen ja kestävän rakennuksen laatuvaatimukset ovat tulleet käytännössä tutuiksi. Kun yhdistimme tähän kehittyneen veistotekniikan, toimintamme laajeni uusien hirsirakennusten veistämiseen. Puurakentaminen tarkoittaa meille kuitenkin suurempaa kokonaisuutta kuin pelkkää hirsirakentamista. Tehokkaan ja kehittyvän tiimimme ansiosta olemme valmiita entistä suurempiin haasteisiin! Tuotteemme on todellista tulevaisuuden rakentamista!

 

Perhe­yrityksemme perus­arvoja ovat aina olleet

  • Vastuullisuus
  • Rehellisyys
  • Laatu

Vastuullisuus on perheyrityksemme arvojen mukaista ja meille itsestään selvää. Haluamme aina kantaa vastuumme laadusta, joka on osa vastuullista tuotantoa luodessaan mahdollisimman pitkäikäistä tuotetta. Kestävä kehitys toteutuu näin käsinveistetyssä rakennuksessa luonnostaan.

Vastuullisuuden yksi osa-alue on sosiaalinen vastuu. Hirsitalon rakentaminen on vastuullista myös sosiaalisesti, koska hirsitalo luo terveellistä sisäilmaa ja edistää asukkaiden hyvinvointia. Kokemukset hirsitalossa asuvilta ovat erittäin myönteisiä. Hirsiveistämisen perinteen jatkajina olemme osa sukupolvien ketjua ja myös rakentamamme talot kestävät sukupolvelta toiselle.

Ekologisuus on käsinveistetyssä rakennuksessa itsestään selvää. Suomalaisissa metsissä kasvanut puu on uusiutuva luonnonmateriaali, joka sitoo hiiltä koko elinkaarensa ajan. Käsinveistetyn hirsitalon rakentamisessa ei synny jätettä lainkaan ja talon elinkaaren lopussakin puumateriaalit ovat biohajoavia tai helposti kierrätettäviä, toisin kuin teolliset materiaalit. Käytämme kaadetut puut kokonaisuudessaan tuotannossamme; hirsien sivutuotteina syntyy monenlaista puutavaraa ja loput käytämme lämpöenergiaksi. Kokonaisista puista tehtynä hirsitalon valmistaminen kuluttaa erittäin vähän energiaa, mikä pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä huomattavasti. Lisäksi massiivipuurakenteilla on luonnollinen kyky tasata kosteutta ja lämpötilanvaihteluita, mikä voi siten pienentää talon energiankulutusta käytön aikana.

Haluamme olla aina rehellisiä ja avoimia toimissamme. Sen mitä lupaamme asiakkaalle työn laadusta, sen myös pidämme. Teemme rehellistä suomalaista työtä, itseasiassa haastavaa käsityötä, joka muodostuu tekijälleenkin tärkeäksi. Lopputuloksen laatu on siten tekijällekin merkityksellinen. Toimimme kaikkien alaamme koskevien säädösten ja lakipykälien mukaan ja maksamme työntekijöillemme ammattilaiselle kuuluvaa palkkaa.

Laatu tarkoittaa meille hyvää puun laatua, huolellista käsityön jälkeä, rakennuksen tiiveyttä ja silmiä hivelevää lopputulosta. Tahdomme tehdä aitoa, laadukasta puurakentamista niin että asiakas sanoo lopputuloksesta - Oiku tuli hieno!

Tahdomme tehdä aitoa, laadukasta puu­rakentamista niin että asiakas sanoo loppu­tuloksesta - Oiku tuli hieno!

“Oiku aitoa puu­rakentamista!”

Haluaisitko ideoida hirsi­taloa ammattilaisten kanssa?

Varaa ideointipalaveri, jossa pääset katsomaan yhdessä hirsirakentajien kanssa, miten ideasi olisi mahdollista toteuttaa toimivaksi kodiksi.

    Mistä olet kiinnostunut?

      What are you interested in?

        Hva er du interessert i?

          Yhteys­tietosi

          Rakennuksen tiedot

          Hirren leveys

          tuumaa

          Puulaji

          Nurkka­salvos

          Väli­seinät

          Hirsi­kehä

          Liite­tiedostot

            Contact Information

            Building Details

            Log width

            inches

            Wood species

            Corner notch

            Interior walls

            Log frame

            Attachments

              Kontaktinformasjon

              Bygningsdetaljer

              Tømmerbredde

              tommer

              Treslag

              Laftetype

              Innervegger

              Tømmerramme

              Vedlegg